perjantai 23. marraskuuta 2018

Miksi en osaa kiittää? - ¿Por qué no sé decir gracias?

Mietin tässä taas tänään, kun minua kehuttiin, että miksi en osaa kiittää? Olin kuukausi takaperin koulutuksessa, jossa pohdittiin, miksi suomalaiset ei useinkaan osaa ottaa kehuja vastaan. Jos joku kehuu vaikkapa vaatteitasi, tokaiset, että "mitäpä nämä nyt, tällaisia vanhoja rytkyjähän nämä vaan..."

Hoy estaba pensando otra vez cuando me alabaron que ¿por qué no sé decir gracias? Hace un mes estuve en un cursillo donde reflexionamos por qué los finlandeses no suelen saber recibir alabanzas. Si por ejemplo alguien te alaba por la ropa que llevas tu dices "estos trapos viejos, no son nada..."


Olisikin kyse siitä. Mutta tänäänkin, kun minun housujani kehaistiin, niin minä heti selittämään, että "Juu, ostin Kanarialta; on vielä pienempää numeroa kuin yleensä käytän..." Tai jos joku sanoo, että "Hitsi sulla on pitkä ja paksu tukka, mäkin haluaisin tuollaisen", niin minä siihen että "Pitäis varmaan leikata noita kuivia latvoja... mutta joo, onhan ne päässyt venähtämään."

Si fuera eso el caso. Pero hoy cuando me dijeron que tengo un pantalón chulo, yo empezé a explicar que "Sí, lo compré en Canarias; y son una talla menos que suelo usar..." O si alguien me dice que "Ño que pelo más largo y grueso tienes, si yo sólo tuviera igual" pues respondo algo estilo "Creo que debería cortarlo un pizco, ya están un poco secas las puntas... pero sí, han crecido bastante."


Missä se kiitos on? Ärsytän itseäni. Ei mitään käytöstapoja. Toisaalta en sorru vähättelemäänkään, vaan alan yleensä selitellä jotain asiaan liittyvää. Eikä se olisi siinä, etten olisi tottunut antamaan itse kehuja. Minulla on tapana mahdollisimman usein kehaista esimerkiksi oppilaita. Vaatteista, hiuksista, penaalista, vitsistä... vaikka jostain pienestäkin.

¿Dónde está el gracias? Me fastidio a mí misma. Nada de educación. Por otro lado no me subestimo sino empiezo a explicar algo que tiene que ver con el tema. Y no es porque no fuera acostumbrada en dar alabanzas. Por ejemplo les suelo decir algo positivo a los alumnos. Sobre la ropa, el pelo, el estuche, un chiste... aunque fuera algo menor.


Toisaalta minua ei ärsytä, jos he eivät kiitä. En edes kiinnitä siihen huomiota, nyt kun aloin ajatella. Kertokaa nyt, onko se paha juttu, jos ei kiitä? Sano suoraan ärsyttäisikö / harmittaisiko sinua, jos kehuusi ei vastatattaisi kiitoksella?

Por otro lado, no me fastidia si no me dicen gracias. Ni me doy cuenta, ahora que lo pensaba. Que me digan por favor, ¿es malo si no se dice gracias? Dime tu opinión si te molestara / entristecera si alguién no te dijera gracias al alabarle.

8 kommenttia:

  1. Hih, suloinen postaus! :) Ei kyllä ärsyttäisi, jos ei kuuluisi kiitosta, vaan jotenkin suloista. Miusta se on jotenkin sitä, että olet vaatimaton, mutta ei vähättelevässä mielessä. :) Tajusin juuri, etten itsekään aina muista sanoa kiitosta, vaan yleensä sanon jonkin vastakohteliaisuuden -kunhan se on totuudenmukainen. :) Onpa minulle käynyt myös niin, että eräs minun tuttava sanoi yht'äkkiä minun olevan kaunis ja koska yllätyin niin kovasti, en osannut sanoa yhtään mitään! Näin on käynyt jossakin muussakin tilanteessa, että jos joku kommentoi jotain täysin yllättävää, menen "lukkoon", enkä saa sanaa suustani, vaikka joskus vaatisi sen, että esim. osaisi puolustautua tms. En ole niin sanavalmis. :/ Mukavaa viikonloppua, Menninkäinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin - Kiitos!
      Tota mä myös teen toisinaan, että heitän vastakohteliaisuuden. Ja tuo puolustautumislukitus on myös tuttua...
      Hyvää viikonloppua myös sinne Vivi!

      Poista
  2. Mulle ei tulisi mielenkään odottaa kehuista kiitosta. Kiitoksen odottaminen tuntuisi siltä, että olisi tehnyt toiselle jonkin palveluksen, ja minä ainakin kehun (silloin kun kehun) ihan vain siksi, että tekee mieli kehua. Eli ei siis todellakaan harmita. :-)

    VastaaPoista
  3. Kun kohteliaisuuskäytännöt tulivat englannin laitoksella puheeksi, britti- ja jenkkiopettajat selittivät, miten heidän kulttuureissaan aina kiitetään, ja että suomalainen vastine "kiittämiselle" on juurikin jokin vaatimaton kommentti kuten "Ai tämä riepu vai? Täähän on ihan kauheen näkönen mun päällä." Sekin tuli selväksi, että suomalaiset toisinaan pyytävät suullisia esityksiään anteeksi, mikä ihmetyttää suuresti amerikkalaisia, jotka ottavat tekemästään työstä aina kunnian. Itse sanoisin, että kivasti kuvaamasi vaatimattomuus on täysin kulttuurisidonnainen asia ja Suomen tapauksessa maan tapa. Minusta se on aika hauskaa, ja tavallaan olisi kehujan tehtävä tajuta, että kohteliaisuus on kyllä otettu vastaan, vaikkei siitä välttämättä perinteisesti kiitetäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla tosiaan suomalainen juttu... Mutta toisaalta kun oma vastakommenttini ei suoranaisesti ole vaatimattomuutta, niin siksi se ehkä ottaa itseäni päähän. Moni työkaverini osaa niin luontevasti sanoa vaikkapa kehuihin uusista laseista: "Kiitos! Halusin vähän jotain uutta harmaaseen syksyyn." Täytyy kai alkaa vain minunkin harjoitella.

      Poista
  4. Luulen ettet ärsytä ketään muuta kuin itseäsi. :)
    Kyllä se vaan on tosi suomalaista, ettei tehdä itsestään minkäänlaista numeroa. Ja kyllä sinä ihan varmasti opit ottamaan kiitoksia ja kehuja vastaan: kun nyt tiedostat miten tällä hetkellä käyttäydyt ja sinulla on motivaatio muuttaa toimintatapaasi. Siitä se lähtee (vaikkei olisi ulkopuolisten mielestä edes tarpeen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, onneksi näin. Mutta vitsit, olin ylpeä, kun yksi päivä joku kehaisi jotain ja suustani tulikin heti: "Kiitos!"

      Poista

Kiitos kommentista! - ¡Gracias por comentar!