Astuvansalmen kalliomaalaukset - Las pinturas rupestres de Astuvansalmi

"Jaa, Astuvansalmen kalliomaalauksille pääsee myös maita pitkin..." Kuuluisat viimeiset sanat. Lähdimme äidin kanssa ajelemaan kohti Ristiinaa heinäkuun alussa tarkoituksena kävellä noin kahden ja puolen kilometrin polku Astuvansalmen kalliomaalauksia katsomaan, vaan kuinkas kävikään...?

"Vaya, se llega a las pinturas rupestres de Astuvansalmi también por tierra..." Las famosas últimas palabras. Salimos con mi madre hacia Ristiina al principio de julio con la intención de caminar el sendero de unos dos kilómetros y medio para ver las pinturas rupestres de Astuvansalmi, ¿pero entonces qué pasó...?

Pääsimme polun alkuun pienelle parkkipaikalle, jossa oli vielä mainiosti tilaa. Paikalla oli jo pariskunta ja pian mies tulikin sanomaan, että polun alussa on kyltissä lappu eiliseltä, että polku tulvii. No joo, eilen satoi aikas lahjakkaasti, mutta kun tänne asti on ajettu, niin kyllä me ainakin mennään katsomaan minne asti pääsee ja kuinka se tulvii. 

Llegamos a un pequeño aparcamiento donde había bien de espacio. Allí había una pareja y el hombre nos vino a decir que al principio del sendero hay una nota de ayer que el sendero está inundado. Pue sí, es verdad que llovió bastante ayer pero ya que estamos aquí vamos a ver hasta dónde llegamos y qué de inundado está.

Tallailimme polkua, jossa näkyi veden valumajälkiä ja joissain kohti oli vielä lätäköitä, mutta ei sen kummempaa. Metsän kautta pääsi kiertämään pahimmat kohdat. Kunnes tulimme polun puolimatkaan. Kuvelammesta Keskilampeen kulkee oja, jonka yli ilmeisesti on mennyt pitkokset, vaan ne olivat uponneet veden alle. Kulkijat olivat asetelleet lautoja ja pidempiä puunkarahkoja "sillaksi" ojan yli.

Caminando por el sendero se veía que había caído agua y había algunos charcos pero nada más. Unos pasos fuera del sendero y podías esquivar los peores puntos. Hasta que llegamos a medio camino. Hay una acequia de Kuvelampi a Keskilampi que obviamente ha tenido un camino de madera para cruzarla pero ahora estaban por debajo del agua. La gente había puesto tablas y troncos de árboles de "puente" para cruzar la acequia. 

Äitini lähti tukeva oksanpätkä tukikeppinä kokeilemaan onneaan. Alku sujuikin hyvin hitaasti etenemällä, mutta loppumatkassa tukikeppi humpsahtikin syvään, kun ojan syvin kohta tuli vastaan. Äiti kuitenkin taituroi itsensä toiselle puolelle ja seuraavana oli Panchon vuoro. Se oli pakko päästää irti ja ohjata turvallisinta reittiä kohti vastarantaa. Muutamalla uintivedolla höystettynä sekin pääsi yli. Kahta esimerkkiä katseltuani minäkin selvisin yli yhdellä kostealla kengällä ja sukalla.

Mi madre cogió un palo de apoyo y salió a probar su suerte. Al principio todo fue bien avanzando lento pero al final el palo hundió más en el punto más profundo de la acequia. Pero mi madre consiguió llegar al otro lado y le tocó a Pancho. Tuvimos que soltarlo y guiar por la ruta más segura al otro lado. Tuvo que nada un par de patadas pero también cruzó. Yo seguí los dos ejemplos y llegué al otro lado con un zapato y calcetín mojados.

Tallailimme loppumatkan rantaan ja samalle päivälle osuneet Mikkelistä laivalla lähteneet retkeläisetkin olivat juuri lähteneet ja saimme paikan kokonaan itsellemme. Kuvasimme maalauksia ja istahdimme evästelemään laiturille. Ennen paluuta nousimme vielä ylös kallion laelle katselemaan sieltä aukeavaa järvimaisemaa.

Sólo faltaba la otra mitad hasta la orilla del lago y ya se había ido el grupo que participó en un crucero desde Mikkeli organizado este mismo día. Así que eramos los únicos allí. Sacamos fotos de las pinturas y nos sentamos a merendar en el embarcadero. Antes de volver subimos arriba a ver el paisaje sobre el lago.

Palatessa polulla olikin jo enemmän trafiikkia ja ojan kohdalle oli (varmasti hyvin aikein) tuotu lisää puita sillaksi, mutta osa niistä oli todella oksaisia, joka vaikeutti Panchon ylitystä. Se kun luuli puita pitkoksiksi, joita pitkin voisi kävellä, mutta ei tietenkään ymmärtänyt, että ne liikkuvat, ja pelkäsin sen  satuttavan itsensä oksiin. Äiti taituroi taas edeltä ottamaan Panchoa vastaan, mutta minä jouduin auttamaan kärsimätöntä koiraa mahdollisimman pitkälle pahimpien kohtien ohi. Siitä seurasi, että en voinut pitää omaa tasapainoa kunnolla ja päädyin kastelemaan toisen jalkani polvea myöden. Pancho pääsi kuitenkin turvallisesti yli, joten kastuminen oli pikkujuttu.

En la vuelta ya había más tráfico en el sendero y (seguro con buenas intenciones) habían traído más troncos de árboles para el puente de la acequia. Pero algunos tenían tantos ramos que lo hicieron más difícil para Pancho cruzar la acequia. Es que pensaba que era un camino de madera y no entendía que mueven y yo temía que los ramos le hieren. Otra vez mi madre fue delante y yo intenté llevar el perro impaciente lo más lejos posible antes de soltarlo para que pase los sitios chungos. Por eso no pude mantener mi propio equilibrio y terminé mojando mi otra pata hasta la rodilla ayudándole a Pancho. Pero él llegó sano y salvo al otro lado así que mojarme no era para tanto.

Ojan jälkeen nousimme viereiselle kalliolle, jossa heitin molemmat kengät ja sukat pois ja vedin loppumatkan paljain jaloin. Oli muuten jokseenkin eksoottinen kokemus! Jälkeenpin luin, että polkua ei ylläpidetä, koska se kulkee yksityisten mailla ja polusta on ollut jotain kiistaa. Mutta minä tulin, näin ja koin ja varmasti tämä seikkailu muistetaan vielä pitkään!

Después de la acequia subimos a una roca donde quité los zapatos y calcetines y caminé el resto del sendero descalza. ¡Una experiencia exótica, puedo decir! Después leí que no mantienen el sendero porque recorre por terrenos privados y ha habido alguna riña sobre ello. Pero yo llegué, vi y vencí y ¡seguro que esta aventura la recordaré mucho tiempo!