perjantai 19. syyskuuta 2014

Kanarialaista arkea - Vida cotidiana canaria

Monet meille arkiset asiat jaksavat hämmästyttää suomalaisia kun ne tulevat puheeksi. Keräsin tähän muutamia niistä. En väitä, että nämä olisivat pelkästään kanarialaisten arkipäivää, samoja tapoja löytyy varmasti muualtakin, myös suomalaisista kodeista.

Todavía al hablar con finlandeses les asombran cosas que para nosotros son vida diaria. Aquí he hecho un pequeño listado sobre el tema. No digo que fueran sólo vida diaria de los canarios, seguro que otros también tienen costumbres similares, incluso algunos finlandeses.

Päivärytmi
Vaikka auringon rytmi ei Suomessa ole sama kuin Kanarialla ja työaikanikin ovat täällä hieman erilaiset, on päivärytmimme edelleen kanarialainen. Etenkin viikonloppuisin nukutaan pitkään, yleensä kymmeneltä möngitään sängystä. Koirillakaan ei ole kiire ulos, koska ne käyvät vielä myöhään illalla ulkona. Illalla puolestaan tuijoitellaan pitkäänkin televisiota. Toisaalta jo sekin, että esim. kanarialaiset tv-kanavat ovat kaksi tuntia Suomen aikaa jäljessä, venyttää iltaa. Nukkumaan mennään yleisimmin yhden aikaan. Ja ihmettelijöille: Kyllä, nukun tarpeeksi. Monesti nimittäin nukahdan jo 12 aikaan sohvalle ja kömmin sänkyyn myöhemmin. Päivisin nukun siestan, jos siltä tuntuu!

Ritmo del día
Aunque el sol no tiene mismo ritmo aquí que en Canarias y mi horario laboral también se ha cambiado, seguimos viviendo con un ritmo de vida canaria. Especialmente los fines de semana dormimos tarde, suelen ser las diez que nos levantamos. Ni los perros tienen prisa porque salen tarde por la noche. Veamos la tele hasta las tantas por la noche. Una explicación es que los programas de la tele canaria son dos horas detrás del horario finlandés. Nos vamos a dormir sobre la una. Y para los que lo están pensando: Sí, duermo suficiente. Muchas veces me quedo dormida en el sofá sobre las 12 y voy a la cama después. ¡Por la tarde duermo la siesta si hace falta!

Ruoka-aika
Meillä syödään päivän pääateria aikaisintaan kello 20. Yleensä ruokailemme klo 21 maissa, kesällä jopa myöhemminkin. Töissä en syö lounasta, mukanani on yleensä eväinä leipä ja hedelmä. Toki syömme jotain pientä ennen tuota iltayhdeksää, mutta vasta silloin on vuorossa päivän lämmin ateria.

Comer
Nosotros comemos como más temprano a las 20. Normalmente comemos sobre las 21 horas, en verano incluso más tarde. En el trabajo no almuerzo, suelo llevar un bocadillo y fruta para merendar. Claro que picoteamos antes de las nueve, pero es entonces que toca la comida principal del día.

Valkosipuli
Sitten kun se ruoka-aika koittaa, pöperöön päätyy lähes aina valkosipulia. Munakkaissa, riisin ja pastakastikkeen seassa ja monissa muissa ruoissa on mukana valkosipulia.

Ajo
Cuando toca comer la comida casi siempre lleva ajo. En las tortillas, con el arroz y en la salsa boloñesa y en muchos otros platos siempre hay ajo.




Kahvi
Kahvia emme juo läheskään niin paljon kuin mitä keskiverto suomalainen juo. Töissä en juo lainkaan kahvia. Kahvimme on paljon vahvempaa, eikä sitä siksi tarvitse / voi juoda niin paljon kuin suomalaista "ruskeaa vettä", kuten mieheni sitä kutsuu. Minun kahviini kuuluu maitotiiviste ja kahvihan juodaan aina lasista.

Café
Quedamos detrás de los finlandeses en consumo diario de café. En el trabajo no tomo café. NUestro café es más fuerte y por eso no hace falta / no puedes tomarlo tanto que "el agua negra" finlandés, como lo llama mi esposo. Mi café siempre lleva leche condensada y el café se toma en un vaso.

Jalkapallo 
Olemme molemmat jalkapallofaneja. Viikonloppuisin aikataulut rakentuu pelien mukaan ja etenkin tärkeiden otteluiden (Real Madrid, Barcelona, UD Las Palmas) pelit pysäyttävät meidät ruudun ääreen. Puhumattakaan suurista arvokisoista. Lätkää ei meillä kukaan onneksi katsele.

Fútbol
A los dos, nos gusta el futból. Los horarios de nuestros fines de semana van según los partidos que hay. Especialmente si hay partidos importantes (Real Madrid, Barcelona, UD Las Palmas) estamos pegados a la pantalla. Sin hablar de los torneos grandes. Por suerte, nadie ve el hockey en nuestra familia.




Kieli
Kaksikielisessä perheessä kuulee tietysti sekä suomea että espanjaa. Yleensä puhumme kylläkin espanjaa. Koirien käskytyksessä käytössä on myös espanja. Siitä voit lukea lisää täältä. Tosin molempien puheeseen on alkanut lipsahdella sekakielisiä lauseita; minulle tyypillisin on puhua kesken suomalaisen lauseen "perroista" (koirista) tyyliin: "Voitko äiti hoitaa perroja huomenna?"   :P

Idioma
En una familia bilingua se oye naturalmente tanto finlandés como español. Eso sí, generalmente hablamos español. Para dar órdenes a los perros se usa también el español. Puedes leer más sobre el tema aquí. Con el tiempo en el lenguaje de los dos ha empezado entrar frases mezcladas; lo más típico para mí es hablar de "los perros" en medio de una frase en finlandés al estilo: Voitko äiti hoitaa perroja huomenna? (¿Mamá, puedes cuidar los perros mañana?)   :P

Dubbaus
Seuraamme netin kautta espanjalaisia televisiokanavia. Espanjassa lähes kaikki ulkomaiset ohjelmat ja elokuvat ovat dubattuja. Alussa oli outoa, kun tutut näyttelijät puhuivat sujuvaa espanjaa, mutta enää se ei häiritse (Jim Carreya ja Eddie Murphya lukuunottamatta). Dubbaukset ovat laadukkaita ja nykyään jopa tunnistan usein espanjalaisesta äänestä, kuka näyttelijä on kyseessä!

Doblaje
Seguimos la televisión española através del internet. En España casi todos los programas y películas extranjeras están doblados. Al principio fue raro ver los actores hablar español perfecto pero ya no me molesta (salvo con Jim Carrey y Eddie Murphy). Hacen bien los doblajes y hoy en día ¡ya reconozco muchos actores de su voz española!

Tervehtiminen 
Taloyhtiön pihapiirissä kuljeskelevia tervehdimme kaikkia, huolimatta siitä asuvatko he talossa vai ovatko vierailulla. Useimmiten tuntemattomilta saa vastaukseksi vain hölmistyneen ilmeen mutta onneksi on niitäkin, jotka huikkaavat "Hei!" takaisin.

Saludar
En nuestro edificio saludamos a todo el mundo independiente de si viven allí o si están de visita. La mayoría de veces la respuesta es una larga mirada pero también hay de esos que te responden con un "¡Hola!"

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! :) Kuulostaa tutulta. Tuli tuosta tervehtimisestä mieleen, että kun nyt olin Suomessa, niin suureksi hämmästykseksi suomalaiset moikkaavat tuntemattomia retkeilyreitistöillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on kyllä totta, että vaellusreiteillä ihmiset tervehtii. Mikähän ero siinä on kaupunkiympäristöön? Onko se se samanhenkisyys, jonka tietää vastaantulevassa olevan, eikä hän siksi ole liian pelottava tervehdittäväksi...

      Poista

Kiitos kommentista! - ¡Gracias por comentar!